30.9.2007

Sumuisena aamuna 2









28.9.2007

Sumuisena aamuna






27.9.2007

Valokuvatorstai: Kursiivinen melankolia

26.9.2007

Paras kesäkuva -kisa



Iines J julkisti kisan parhaasta kesäkuvasta - siis siitä, mikä omasta mielestä on kunkin paras kesän näpsy. Tässä ennen julkaisemattomat sudarikuvat, kumpi tahansa niistä, koska pidän niiden tunnelmasta.

Panen tähän alle ylimääräiseksi mielestäni onnistuneimman kimalaiskuvani, jonka myös löysin julkaisemattomana arkistosta.




Kohtasin Kerstin rannalla

Kohtasin Kerstin meren rannalla eilen, kun olin kuvaamassa rannan ruskaa ja aaltoja. Kersti on 55-vuotias virolainen sairaanhoidon ja fysioterapian opettaja, töissä Suomessa, pyyhkimässä vanhusten pyllyjä ja ruokkimassa heitä. Saa aina kuukauden pätkäsijaisuuden kerrallaan eikä ole täällä pätevä edes lähihoitajaksi. Kaikesta huolimatta Kersti on avoin ja iloinen ihminen, ahkera pyöräilijä, osallistunut mm. Skånen ajoihin, polkee huvikseen Raumalta Uuteenkaupunkiin ja takaisin. Ihailee Suomen kallioisia rantoja, koska Virossa on vain hiekkarantoja. - Niin, hän oli menossa uimaan tänä tuulisena päivänä, jolloin meri oli vaahtopäitä täynnä ja vesi kymmenasteista.

(Kategoria: muotokuvat)



24.9.2007

Syys hiipii vaahteraan






22.9.2007

Valokuvatorstai: Kivet










18.9.2007

Sibelius-monumentti




17.9.2007

Värejä vuorella 3

Maanpeitteen ruskaa.



Aurinko paistaa risukasaan.

16.9.2007

Värejä vuorella syyskuisena lauantaina 2







15.9.2007

Värejä vuorella syyskuisena lauantaina


Klik! (Oikeastaan jopa kuuluu katsoa isona.)

14.9.2007

Pari klassikkoa (Valokuvatorstai)

Den glider in!

Spaissareiden voitonmerkki

7.9.2007

Valokuvatorstai: Lapsi





Silmissä tähtipölyä, tukassa kapinanalku



... mutta lapsi vielä.



(Lapsukainen rippiaikoinaan. Kuva on jaettu kahtia, eli kyseessä on sama kuvaussessio, sama hetki. Itseäni kiehtoo jälkikäteen tässä kuvassa lapsuuden viattomuus: herkkyys meikittömillä kasvoilla. Nukkeleikit olivat käynnissä samaan aikaan, kun pojat alkoivat kiinnostaa.. Sivuhuomautus: tytär on luonnostaan edelleen täysin blondi.
)

5.9.2007

Vihreä kärpänen

Vielä ilmaantui yksi aiemmin kuvaamaton ötökkä, kun purin kuvasumaa. Kuva on heinäkuulta. Että voi raatokärpänen olla kaunis! Näissä kuvissa harjoittelin muuten tarkkuutta ja terävyyttä.



1.9.2007

Valokuvatorstai: Lauantaina klo 11.00

Matkalla mökille, osa matkasta rankkasateessa. Kuvattu Säkylän Pyhäjärven Euran päässä, levähdysalueella.
Alempi kuva on otettu heti liikkeelle lähdettäessä, liikkuvasta autosta, pari minuuttia yli yhdentoista. Perillä paistoi aurinko, kuten kuvan alareunasta huomaa!